Nettivideo: Pyrhönen sai ajoluvan

10.03.2010 18:18

Antti Pyrhönen pääsi viiden kuukauden tauon jälkeen pyörän päälle. Paluu radoille houkuttelee, mutta lisäksi mielessä liikkuvat ajatukset muuallakin kuin pelkästään omassa ajamisessa.

Supermoto Centerin Espanjan leiri onnistui

09.03.2010 12:03

Supermoto Center järjesti jo tuttuun tapaan motocross-ajoleirin. Paikkana oli tällä kertaa Belgian sijaan Espanjan Torrevieja, josta viiden kilpakuljettajan joukko palasi viime viikolla.

Supercrossia Virossa

04.03.2010 15:30

Virossa aloitetaan tänä vuonna uusi supercross-sarja, jonka perusidea on sama kuin Suomessa ajettavalla supercross-sarjalla. Kyse ei ole alustavien tietojen mukaan varsinaisesta supercrossista, vaan Suomen tapaan kilpailut ajetaan lyhennetyillä motocrossradoilla. Palkintorahojen toivotaan houkuttelevan mukaan myös suomalaisia.

Suzuki julkisti kuljettajansa mx-kauteen 2010

02.03.2010 14:59

Suzuki panostaa vuonna 2010 motocrossiin Team Suzuki Finlandin väreissä. Merkki on asettanut kaudelle 2010 jokaiseen pääluokkaan menestymisedellytykset omaavat kuljettajat.

Dungey repäisi eroa

01.03.2010 16:44

Ryan Villopoton voittokulku supercrossin Amerikan sarjassa päättyi oikein huolella viime viikonloppuna. Sarjakärkeen tasapisteisiin Ryan Dungeyn kanssa viikkoa aiemmin noussut Villopoto keräsi Atlantasta vain kaksi pistettä. Dungey sen sijaan ylsi alkukauden tapaiseen lentoon.

Mäkinen pettyi ajoonsa

01.03.2010 11:35

Motocrossin vuoden 2008 pikkuluokan Suomen mestari Tommi Mäkinen avasi uuden kilpailukautensa sunnuntaina Italiassa. Mäkinen joutui kuitenkin pettymään ajoonsa, sillä harjoituksista tuttu vauhti ei siirtynyt kilpailutilanteeseen. Kauden avaus on Mäkisellä kuitenkin nyt suoritettu.

Kullakselle ajotauko, Mäkiselle kauden avaus

26.02.2010 17:14

Motocrossin Italian mestaruussarjan toinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna Castiglione del Lagossa. Kilpailussa piti olla mukana myös Suomen Tommi Mäkinen sekä avausosakilpailussa MX2-luokan neljänneksi ajanut Harri Kullas. Viimeksi mainittu joutuu kuitenkin jättämään kilpailun väliin alustavien tietojen mukaan lievän loukkaantumisen takia.

Suzuki-juniorit Latviaan

22.02.2010 13:49

Team Suzuki Finland junioreiden - Aleksis Merilä, Jesse Pöhö ja Lauri Sievinen - valmistautuminen tulevan kesän kilpailuihin on hyvässä vauhdissa. Seuraavaksi heillä on vuorossa fyysisen kunnon testaus Vierumäellä. Huhtikuussa juniorit suuntaavat harjoitusmatkalle Baltiaan.

Villopoto ja Dungey tasapisteissä

22.02.2010 12:42

Ryan Villopoto jatkoi vakuuttavaa menoaan supercrossin Yhdysvaltojen mestaruussarjan seitsemännessä osakilpailussa. Viikko sitten Anaheim kolmosessa ykköstilan napannut Kawasaki-pilotti oli jälleen vahvin. Kauden upeasti aloittanut tulokas Ryan Dungey nousi muutaman vaisumman esityksen jälkeen jälleen palkinnoille. Lites-luokassa siirryttiin itärannikon sarjaan, missä avauksen vei Christophe Pourcel.

Motoracing Company omalla tiimillä mx-kauteen 2010

19.02.2010 16:34

Turussa ja Lohjalla toimiva moottoripyörien huolto- ja korjaamoyritys Motoracing Company on rakentanut motocrosstiimin kaudella 2010. Kuljettajat tulevat ajamaan Suomen Cup- ja SM-sarjoissa.

Valtonen kahdeksanneksi Viron talvisarjassa

18.02.2010 16:13

Motocrossin Viron talvisarjan viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina Kosen radalla. Aurinko paistoi koko päivän ja pakkasta oli alle 10 astetta. Rata oli loistokunnossa,vaikka tosin jälleen jäärata tuli mieleen monessakin kohdassa. Mukana oli myös koko sarjan ajanut Roni Valtonen sekä Greg Uba.

« Vanhemmat uutiset Hae vuoden arkisto. Tuoreemmat uutiset »